torstai 18. lokakuuta 2012

ROSOn Eveliina Heinäluoma ehdolle SONKin puheenjohtajaksi

 Rovaniemen sosialidemokraattiset opiskelijat ja nuoret – ROSO ry esittää suurella ilolla Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n puheenjohtajaksi yhteiskuntatieteiden ylioppilas Eveliina Heinäluomaa.

Parhaillaan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksessa vaikuttava Heinäluoma on opiskelijapolitiikassa kokenut vaikuttaja.

Kansainvälisiä suhteita Lapin yliopistossa opiskeleva Heinäluoma on opiskelujensa aikana päässyt näkemään niin paikallisella tasolla työtä tekevien osastojen toimintakentän kuin myös valtakunnallisesti vaikuttavan opiskelijaedunvalvonnan kiemurat.

Heinäluoma on aikaisemmin toiminut mm. Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) hallituksen varapuheenjohtajana vuonna 2011, LYY:n edustajiston jäsenenä, ainejärjestönsä P.S.C. Interin puheenjohtajana, ROSOn puheenjohtajana ja SONKin liittohallituksen jäsenenä.

"Eveliina on ollut koko opiskeluiden ajan ahkera tiimipelaaja. Antautuminen opiskelijoiden aseman edistämiseen on vakuuttanut myös muut kuin demarit. Eveliina ei ole kuitenkaan missään vaiheessa piilotellut aatemaailmaansa vaan tuonut sen rohkeasti esille", ROSOn puheenjohtaja Hannu Mällinen painottaa.

”SONKin tulee tulevina vuosina vahvistaa omaa ja aktiiviensa näkemystä sekä osaamista korkeakoulupolitiikasta. Opiskelijademareilla tulee olla vahva käsitys siitä, mihin suuntaan korkeakoulupolitiikkaa tulee viedä, ja keskustoimiston on osattava kannustaa paikallistasoa tuomaan tämä osaaminen esille. Tätä kautta pystymme hyödyntämään täysillä sen, että SDP:llä on opetusministerin pesti hallussaan”, Heinäluoma visioi.

”SONKin puheenjohtajana haluan olla kannustamassa ja tukemassa sonkkilaisia aktiiveja lähtemään vahvemmin mukaan opiskelijapolitiikkaan sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Paikallista osaamista on vaalittava. SONK on ollut aina tunnettu erityisen hyvästä meiningistä ja fiiliksestä, ja tämä meininki syntyy ennen kaikkea osastoissa”, Heinäluoma summaa.

Lisätietoja:
ROSOn puheenjohtaja Hannu Mällinen, hmalline@ulapland.fi, 040-5532135
Eveliina Heinäluoma, rheinalu@ulapland.fi, 040-592 1807

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti