tiistai 21. toukokuuta 2013

SONK hakee PROJEKTITYÖNTEKIJÄÄ

Projektityöntekijän tehtäviin kuuluu ensisijaisesti SONKin vaalikampanjan organisointi korkeakoulujen ylioppilas- ja opiskelijakuntien edustajistovaaleissa. Projektityöntekijä osallistuu lisäksi liittokokouksen, 50-vuotisjuhlien sekä muiden SONKin tapahtumien järjestelyihin, sekä yleisten toimistotehtävien hoitamiseen.
Projektityöntekijä tulee työskentelemään SONKin toimistolla Helsingissä.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sitoutumista työhön, hyvää tietoteknistä osaamista, valmiutta matkustamiseen ja työntekoon iltaisin ja viikonloppuisin, sekä sosialidemokraattista aatemaailmaa, kokemusta järjestötyöstä ja opiskelijaliikkeestä. Graafinen osaaminen sekä kielitaito katsotaan eduksi.
Työsopimuksen kesto on 12.8-10.12.2013 tai sopimuksen mukaan. Toimi on osa-aikainen (30 viikkotuntia) ja siitä maksetaan 1300 euroa kuukaudessa. Työ sopii hyvin esimerkiksi harjoittelupaikkana korkeakouluopiskelijalle.

Hakemukset ansioluetteloineen on toimitettava SONKin toimistoon (Saariniemenkatu 6, 00530 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen puheenjohtaja@sonk.fi) viimeistään maanantaina 3.6.2013 kello 16.00 mennessä. SONKin työvaliokunta valitsee hakemuksista haastatteluun kutsuttavat, työhaastattelut järjestetään viikolla 23 Helsingissä.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja
Anette Karlsson
puheenjohtaja@sonk.fi
045 112 9299

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti